Ensi näkemällä saattaisimme ajatella tehtävän olevan mahdoton. Näin tavallisesti ajatellaan ja tavallista ajattelua pidetään loogisena ajatteluna.

Kirjoja ja tarinoita lapsesta saakka lukeneena tiedän, että kirjailijat usein kohtaavat tilanteita, joissa he ovat kirjoittaneet mielestään fiktiivisistä henkilöistä, mutta todellisuudessa joutuvat tilanteisiin, joissa jopa heidän tuttavapiirissään on näitä fiktiivisiä hahmoja syyttävä sormi ojolla kirjailijaa kohti sanomassa, että ei hänestä saa tuolla tavalla kirjoittaa. Lukija saattaa siis kuvitella, että hänestä on kirjoitettu.

Tällainen todeksi tuleminen on varmasti sattumanvaraista. Sen lisäksi, että kyseessä on sattumanvaraisuus, saattaa kysymyksessä olla myös tiedostamattomuus, alitajunta. Ihmisenä toisiamme tavatessa saattaa ajatus askarrella ja huomata tutuissa ja tuntemattomissa ihmisissä piirteitä, jotka ovat tuttuja tai uusia havaintoja. Näitä havaintoja ei ehkä edes ehdi tuoda tiedostavaan mieleen keskustelun ja tapaamisen ollessa vireillä, mutta on mahdollista, että alitajunta tallentaa tällaista aineistoa mieleen. Kun kirjailija sitten luo henkilöhahmoja kirjaa kirjoittaessaan, nämä alitajuiset hetket ja hahmot saavat oman elämän kirjan sivuilla.

Mielikuvitus on mielikuvituksellista. Ihminen on luova olento, luovuus ihmisellä on elävää ja vaihtelevaa.

Hakukoneella nostin esille kirjailija Charles Dickensin ja lueskelin hänen vaimonsa Catherinen tarinaa, ja sitä että kirjailijan vaimo jätti yhteisen kodin ja muutti asumaan erilleen.

Tästä sain idean kysyä asiasta Capilotilta, eli MS. Tekoälyltä. Tekoälyltä on miellyttävää kysyä, koska sillä näyttää olevan sopivasti aikaa kysymyksilleni. Pyysin keskustelun päätteeksi tekoälyä luomaan nykyaikaiset vastineet Charles Dickensin roolihahmoille. Keskustelussa oli ollut esillä kirjat Saiturin joulu sekä Kolea talo. Ehkäpä kummankin kuvan kohdalla odottelin noin minuutin tai pari, kunnes kuva muodostui ruudulle. Näin on siis luotu henkilöhahmoja, mies ja tämän vaimo. Mies on suoraan dickensiläinen mies, joka muistuttaa paljon kirjailijaa Charlesia itseään ja vaimoksi pyysin lempeän naishahmon. Näille minun kannattaa antaa nimi, jotta heistä ei tule liian äkkiä liian eläviä ihmisiä. Teen tätä blogikirjoitusta Suomessa vuonna 2025, joten hahmot dickensiläisinä eivät varmaankaan sekoitu suomalaisiin, vaan ovat enemmän tyypiltään anglikaaneja.

Katsotaanpa.

Kuvassa tekoälyn (MS Capilot) luoma nykyaikainen dickensiläinen mies. Miehen nimeksi voisi laittaa Jack Russel-Virtala. Nimessä on sekä englantilaisuutta että hieman suomalaisuutta. Kuva: MS Capilot.

Ja sitten vielä hänelle lempeä vaimo.

Kuva on tänään 6.9.2025 luotu tekoälyn (MS Capilot) avulla. Kuvassa on lempeäilmeinen dickensiläinen naisihminen. Nimeän tämä uuden tyypin nimellä Nora Lena Virtala-Russel. Kuva: MS Capilot.

Ennen vanhaan kirjailija kirjoitti sanallisen tarinan. Tarinat ja kuvat alkoivat sittemmin elää tarinana elämää – tämä on totta. Olen nähnyt sekä Saiturin joulun että Kolean talon elokuvina nykyaikaisessa televisiossani.

Toivotan näille uusille ihmishahmoille onnellista ja hyvää sekä kuvallista elämää. Onnea matkaan!

Ai jaa?

Tarina puuttuu, on vain hahmot kuvissa. Liekö keksivät itse elämänsä tarinat? Toivotaan.

6.9.2025 Tarja Kaltiomaa

Taiteilijan työ vapaaehtoista harrastusta Suomessa?

Vapaaehtoistyön taloudellinen korvaus Suomessa

Kuka maksaa hyväntekeväisyyteen liittyvästä harrastustoiminnasta?

Vapaaehtoistyön ja harrastuksen ero ansiotyöhön, teknoäly vastaa kysymykseen

Suomessa vapaaehtoistyö ja harrastuksenomaiset hyväntekeväisyystoimet, kuten kirjoittaminen tai valokuvaus, perustuvat yleensä omaan motivaatioon ja haluun tehdä hyvää. Näistä ei lähtökohtaisesti makseta palkkaa, sillä vapaaehtoistyö tarkoittaa nimenomaan korvauksetonta työpanosta yhteisen hyvän eteen.

Kuka voi maksaa vapaaehtoistyöstä?

Vapaaehtoistyöstä ei makseta varsinaista palkkaa, mutta joissain tapauksissa työn järjestäjä voi tarjota pientä kulukorvausta, esimerkiksi matkakuluista tai tarvikkeista. Tällaisia tahoja voivat olla:

• Hyväntekeväisyysjärjestöt ja kansalaisjärjestöt
• Kulttuuriyhdistykset
• Seurat ja säätiöt

Nämä tahot saattavat korvata esimerkiksi valokuvaajan tai kirjailijan materiaalikulut, mutta varsinainen työ tehdään vapaaehtoisuuteen perustuen, ilman palkkaa.

Kirjailijoiden ja valokuvaajien tilanne

Jos kirjailija tai valokuvaaja tekee työtä hyväntekeväisyystapahtumassa tai järjestön tilaisuudessa, korvaus on harvoin rahallinen. Useimmiten kyseessä on maininnan saaminen, verkostoituminen tai henkilökohtainen tyytyväisyys. Joskus järjestö voi tarjota symbolisen lahjan tai kulukorvauksen.

Yhteenveto

Vapaaehtoistyöstä, joka tehdään harrastuksena ja hyväntekeväisyytenä, ei maksa mikään virallinen taloustaho palkkaa. Mahdolliset korvaukset ovat lähinnä kulujen kattamista järjestön tai yhdistyksen toimesta. Sanonta ”hyvä työ palkitsee tekijänsä” pitää tässä yhteydessä paikkansa – palkkio on usein henkinen, ei rahallinen.

Kysymyksen esitti kirjailija Tarja Kaltiomaa ja vastailee omasta puolestaan

Näin kirjoittaa teknoäly Copilot, ja totta tuo puhuu!

Vapaaehtoistyö perustuu omaan motivaatioon ja haluun tehdä hyvää.

Oma motivaatio tehdä hyvää ja harrastaa, siis käyttää aikaansa, perustuu vastuun tuntoon.

Ja velvollisuuden tuntoon.

Suomalaisessa kouluopetuksessa opetetaan useita taideaineita ja niissä myös annetaan ymmärtää, että aikuisena taitoaineista voi tulla myös työtä. Tästä työstä ei siis makseta palkkaa. Ei sellaisenaan, ja moni tyytyykin harrastamaan taitoaineita, joihin omaa lahjakkuutta luonnostaan tai sukuperintönä, ilmaiseksi, tekemällä työtä ilmaiseksi.

Työn tulokset yhteiskunta kuitenkin mieluusti ottaa vastaan. Taideaineet, taiteet, taiteellisen työn tulokset työllistävät Suomessa miljardipotilla rahaa muita ihmisiä kuin näitä alkutuottajia: taiteilijoita. Taiteilijat saavat edelleen tässä armaassa maassamme lähinnä näppejään nuolla. Kuolleita taiteilijoita sanotaan suurmiehiksi (ja suurnaisiksi, tosin harvemmin, mutta oikoluku ehdottaa näitä: suuraiseksi, suuraisiksi, suurmäisiksi, lisäsin iin suurnasiksi ja oikea tarkoittamani sana on suurnaisiksi). Suurnaisiksi siis harvoin kutsutaan edes menneiden aikojen taidemaalareita, jos he ovat naisia. Heitä tosin on kutsuttu kuvataiteilijoiksi. Suurnaisiksi ei kutsuta menneiden aikojen kirjailijoitakaan. Kuitenkin Minna Canth on nimetty kansalliskirjailijaksi. Ainoa laatuaan, nykyaika on tosin alkanut nostaa historian hämäristä myös naistaiteilijoita esiin.

Kun ihmisellä on luontainen lahja tai taipumus osata jotakin, hän on niin sanotusti luonnonlahjakkuus. Ennen vanhaan nämä ihmiset olivat hovin suosikkeja ja saivat mahdollisesti suuriakin omaisuuksia oltuaan hovin palveluksessa. Herraskartanoitten kasvatit, isännän ja emännän, usein aatelisten tai sotilasluokkaan kuuluvien lapset ovat olleet erityisen lahjakkaita jo varhain. Nämä ovat saattaneet periä omaisuuden vanhemmiltaan tai muilta lahjakkuutensa ihailijoilta, niin sanotuilta mesenaateilta. Tällöin nämä onnekkaat lahjakkaat ovat voineet elää oman tasoistaan elämää vauraina ja hyvin voivina ihmisinä. Tämä on näkynyt heidän taiteessaan.

Samaan aikaan muualla.

Suomessa jo ennen nykyaikaa (elämme vuotta 2025) on ollut nälkäkurkitaiteilijoita, joilla ei ole ollut varakkaita vanhempia tai varakkaita suosijoita (oikoluku ehdottaa suosioita, suksijoita, suo sijoita, kun sana on siis suosijoita, jonka lisään oikolukuhyväksyntään), vaan he ovat saattaneet syntyä suomalaisittain köyhään kotiin, mikä tarkoittaa ja on tarkoittanut aidosti köyhää, köyhämielisyyteen saakka. He ovat jo lapsina tulleet pahoinpitelyjen kohteeksi, heitä on pidetty nälässä, raiskattu, harjoitettu sodomiaa, käytetty insestiin, puettu rääsyihin jne. Kuitenkin heistäkin on saattanut kasvaa aitoja tunnustettuja taiteilijoita, jotka ovat saavuttaneet tarpeellisen taidon sitkeytensä ja omistautumisensa avulla.

Teknoälylle terveisiä: on varmaa, että motivaatio tuottaa hyvää on ollut nälkätaiteilijoilla tässä maassa koetuksella.

Sillä aikaa: monet suomalaiset vauraat kartanot (niitäkin on siis ollut), ovat pitäneet piikoina ja renkeinä ihmisiä, jotka luonnostaan ehkä ovat työntekijöitä, johon asemaan heillä on oma lahjakkuutensa ja ominaisosaaminen. Nämä ovat saaneet tässä maassa, Suomessa, ammattiopetusta ja siten osaamista, sukupolvien aikana, lahjakkuutta osata palvelualan töitä ja myös moni työssä ollut ihminen on saanut pitkien työvuosien aikana työhön osallistumisessa, on työ omaehtoista tai palkollisena, lahjakkuuden, jota voisi kuvata sanonnalla ”tottumus toinen luonto”. Tällaisia ammatteja saattavat olla esimerkiksi hevoskuskin ammatti, tallirengin ammatti, pyykkärin ammatti, siivoojan ammatti, keittäjän ammatti, keittiöapulaisen ammatti, lastenhoitajan ammatti, puunhakkaajan ammatti, tukinuittajan ammatti, laivanrakennusalan eri osaamiset ammattina jne. Näissä ammateissa on yleensä ollut joku, joka kustantaa työn tekemisen, eli maksaa palkkaa. Toisinaan näitä ammatteja on tehty itsenäisenä yrittäjänä, jolloin työstä ovat maksaneet taloudet, joilla on ollut rahaa palveluista maksaa.

No – muistan vuosia sitten lukeneeni lehdistä, että suomalaiset kansalaisina tahtoisivat tulla tunnetuksi jostakin. Tämä on toteutunut. Täällä asustaa paljon hyvää työntekijäkansalaisia ja erilaisia muita osaavia työläisiä, kuten keittiöapulaisia, tukinuittajia, siivoojia, sairaanhoitajia, lastenhoitajia. Ja arvaapa, onko kansainvälisillä työmarkkinoilla kysyntää heille? On.

Tästäpä Suomi siis on tunnettu, tai ei ole edes, mutta tämä on tieteellisten tutkimusten mukaan onnellista kansaa.

Onnellisuus? Mitä se on?

14.11.2025 Tarja Kaltiomaa

Tämän blogin alkuperäinen otsikko Miten tarinan ja kuvan avulla luodaan ihminen? kääntyi todellisuudeksi, todellisiksi ihmisiksi, joista näyttäisi olevan hyötyä silloin, kun he tekevät palkallista työtä toiselle ihmiselle tai yritykselle.

Mistä nämä kaikki luodut ihmiset tulevat?

Jokainen maan päällä ihmiseksi syntynyt ihminen on syntynyt omille vanhemmilleen näiden lapseksi. Ihmisellä on siis syntyperäinen sosio-ekonominen perusta elämäänsä varten. Näin pitkään on ollut erityisesti naissukupuolisilla ihmisillä. He ovat olleet vanhempiensa talouden osana ja saaneet siltä kaiken, mitä ovat elämänsä alussa tarvinneet. Nainen on sittemmin saatettu avioon miehen kanssa ja näistä on keskenään tullut aviopari, jonka sosio-ekonominen taso on pitkään historian saatossa määräytynyt miehen mukaisesti. Siihen naisen on ollut pitkälti tyytyminen. Tätä kokonaiskuvaa on nykyhistorian aikana nakertanut moni seikka.

Ihmisen avuksi on tehty ja luotu runsaasti teknisiä apuvälineitä. Edes kotitalous ei enää ole ollut vain ihmistyövoiman varassa toimiakseen taloudessa elävien ihmisten hyväksi. Runsaasti osaavaa palveluskuntaa elää nykyään varakkaiden ja palkkaa maksavien kotitalouksien ulkopuolella palkollisina edelleen tai myös yksityisyrittäjinä, jotka maksavat palkkaa työntekijöilleen. On noussut runsaasti teollisia aloja, joissa suuryritykset maksavat palkkaa työntekijöilleen.

Myös rahoitustoimiala on kehittynyt niin, että se ei enää ole pelkästään pankkeja (onko niitä vielä?), vaan on syntynyt Kansaneläkelaitoksen tapaan muitakin pääomia kerryttäviä rahoituslaitoksia, on säätiöitä, on sijoitusyhtiöitä, asianhoitajatoimistoja ym., jotka pitävät hallussaan pääomia ja omistuksia, ja näillä tahoilla on yleensä edustajansa ihmisinä ihmisten joukossa. He saavat elämiseen tarvittavat tulonsa näistä rahoitustoimialan toiminnoista.

Viime vuosisadalla, joka on sotien runtelema vuosisata, on edellä mainitun työelämän lisäksi noussut kaksi suurta toimialaa: liikenne ja tietotekniikka tietokoneineen. Nämäkin työllistävät jatkossa ja myös siis tulevaisuudessa suuren määrän ihmisiä.

Lähetän tämän tekstin kaikkien tekstien bittiavaruuteen myös teknoäly Copilotin saataville. Löytääkö nyt teknoälykään mitään perustetta tai syytä tästä sarkasmin sävyttämästä kirjoituksesta löytää perustetta taiteilijoitten elämän rahoittamiseen?

14.11.2025 Tarja Kaltiomaa