Asiakokonaisuus on suuri kuin vasta paistettu limppu.

Pikkulinnuille vanhat naiset murustelevat kuivuneen leipäpalan ja heittävät murusia maahan.

Sama tuntu on kvalifysiikan aiheessa. Koko kvalifysiikka olisikin edelliseen vertaukseen verrattuna kuin suuri uunista otettu limppu. Ei sitä sellaisenaan voi tarjota.

Pitää murustella.

Mistä kvalifysiikassa on kysymys? Määritelmä:

Kvalifysiikan tutkimus- ja tietämysalaa on elämänlaatu – biologisen ihmisen elämänlaatu globaalissa luontomaailmassa. Ihminen maapallolla on biologinen nisäkäslaji. Kaupunkiantropologia selvittää lajin jatkumisen ja elämässä selviämisen problematiikkaa kaupunkimaisessa ympäristössä ja kvalifysiikka puolestaan tieteenalana kattaa sekä maalla asuvan ihmisen että kaupungeissa asuvien ihmisten elämänlaatukysymyksiä.

Yleisesti tiedetään eläinkunnan puolelta maapallolla, että lajin kuin lajin tärkein tehtävä elämässä on ruuan hankinta ja myös lisääntyminen, joka käsite nykyään voidaan monin paikoin korvata käsitteellä lajin jatkuminen.

Ihmisen kohdalla maapallolle saapumisen ja syntymisen tavoitteeksi aluksi on asetettu käsky: ”Täyttäkää maa”. Tämä tavoite on saavutettu, jolloin myös biologisen ihmisen tavoitteena jatkossa voidaan pitää niin sanottua täydentyvää syntyvyyttä. Käsite on summittainen, koska ihmisen henkisyys on tuntematon asia, jonka tuntemattomuus lajissa on pyhä. Sen vuoksi ei ole oikein meidän ihmisinä yrittää löytää syntyvyyttä tai jatkuvuutta jokaiselle yksilölle, vaan elämänlaatu pitää säilyttää kohtuullisena ja hyvänä molemmalle ihmislajin sukupuolelle.

Laajenemisasiat nykyihmisen kuuluu jättää korkeammille voimille, galakseille, tähtitaivaille. Tämä on tärkeää, jotta ihmislajina emme pilaa maapallolla elämistä.

Globaali maailma – ihmisen elämä

Länsimaisessa elämässä vielä 1960-luvulla jotkut visionäärit olivat luomassa jotakin suurta ja jättimäistä – tietokonetta. Ajateltiin tuolloin, että suurenmoista ja suurta konetta tarvitaan maailmassa ehkä yksi tai kaksi. Aluksi koneen rakentaminen oli sen palvelemista – tulkittiin, miksi se ei tuottanut toivottua tulosta ja selviteltiin, missä vika. Kone täytti suuren hallin koollaan. Tuo koneen rakentamisen vaihe on ollut välttämätön vaihe tietokoneen ja sen toiminnallisuuksien kehittämisessä. Oma näkökulmani tietokonekehityksessä alkaa 1980-luvulta. Pari kymmentä vuotta myöhemmin. Tuolloin työskentelin jo kompaktin kokonaisuuden parissa – niin sanotun minitietokoneen. Nekin olivat nykyisiin mikrotietokoneisiin ja sittemmin laptop-koneisiin verrattuna suurikokoisia. Minitietokoneen keskusyksikkö toimisto-oloissa sijoitettiin usein siivouskomeroon, johon oli rakennettu tarvittava ilmastointi. Minitietokone oli keskusyksikkötyyppinen ratkaisu, joka modulaarisesti palveli yleensä 4 – 64 siihen liitettyä tekstinkäsittelytyöasemaa, jota käytti yleensä sihteerit ja entiset konekirjoittajat. Minitietokoneesta tuli pian myös toimistoratkaisu, johon oli tuotettu tekstinkäsittelyn lisäksi kalenteritoiminnot ja yrityksen sisäinen sähköposti. Tällaisena kone kelpasi jo yrityksen johtohenkilöstönkin käyttöön.

Minitietokone liittyi suureen internetverkkoon sähköpostiyhteyksien avaamisella gateway-tyyppisellä ratkaisulla, jossa yrityksen sisäisen sähköpostin lisäksi saatiin yhteys ulkomaailmaan internet- ja X400-gatewayn avulla.

Kehityksen jatkuessa tekstinkäsittelyyn tarkoitetun työaseman alkoi korvata mikrotyöasema, jossa oli yhä monipuolistuvat mahdollisuudet työntekemiseen. Edellä mainitun tekstinkäsittelyn ja toimisto-ohjelmiston lisäksi sähköposti ja erilaiset rekisteripohjaiset sovellukset alkoivat olla jokaisen toimistotyötä tekevän jokapäiväisiä työkaluja.

Laitteisto- ja ohjelmistotoimittajat tarjosivat yrityksille ja organisaatioille ratkaisujaan, joihin yritykset ahkerasti investoivat, jotta eivät putoaisi kehityksestä ja että kilpailukyky säilyisi. Tähän vaiheeseen 1990-luvulta alkaen on käytetty paljon energiaa ja innovaatiota. Viimeisessä atk-alan – sittemmin it-alan – työpaikassani tapahtui hyppäys keskuskoneratkaisuihin, joiden käyttäminen tapahtui internetin välityksellä. Tämä vaihe on ollut tietokantaperusteista tietokoneen käyttämistä, joka tehokkuudeltaan on jo modulaarisuuden tuolla puolen. Tietokantaperusteinen tietokoneen käyttö on tuonut tietokonepohjaiset ratkaisut kuluttajien näppituntumaan – kansalaisten edellytetään itse käyttävän lähes kaikkea, mitä erilaisiin tietovarastoihin on luotu pankkiohjelmista henkilökohtaisiin rekisteritietoihinsa. Edelleen sähköposti on tärkeä yhteydenpitokeino ihmisten välillä – sähköpostin lähettäminen on melko vaivatonta – mitä kuuluu viestin vastaanottajalle nykyään?

Ihmisen elämä – globaali maailma

Ennen nykyisiä kuluttajan saavuttavissa olevia tietokonepalveluja sosiaalisesta mediasta digitaalisiin verkkolehtiin kaikki tiedottaminen julkisuuteen on ollut kerberaatioiden takana. Tarkoitan kerberaatioilla tiedottamisen porrasta, jossa jokainen julkisuuteen annettu tiedote on ollut tarkastamisen ja hyväksymisen vaiheiden jälkeenkin lähes mahdoton saada julkaistua. Haen tällä pohdinnalla käsitystä siitä, että tiedottamisen vastuu ulottuu tiedottajalle itselleen nykyään – kerberaatioita on edelleen julkisen tiedottamisen omistajat ja moderaattorit heidän palveluksessaan, mutta karsinta perustuu enemmän ilmiantoon kuin siihen, että kaikki julkaisuun tuleva materiaali etukäteen tarkastettaisiin ja joku muu kuin kirjoittaja kantaisi jutustaan suoran vastuun. Vastuu on tietenkin edelleen julkaisijalla, mutta julkaisija ei ole enää pelkästään siihen tehtävään valittu organisaation palkkaama taho, vaan julkaisutoimintaan voi periaatteessa alkaa kuka vain, jolla on tarvittavat välineet ja taito.

Koneen, myös tietokoneen, kantokyvyllä on rajansa.

Myös ihmisen kantokyvyllä – tuottaminen, vastaanottaminen – on rajansa.

Ihmisen näppituntumassa nykyään saattaa vaikuttaa olevan koko globaali maailma, yksittäisen ihmisen vastuu saattaa olla ja vaikuttaa suurelta. Maailma on suuren suuri, suurenmoinen.

Suuret tietovarannot, pienet tiedon muruset.

Kaikki pienen vaivannäön takana.

Ennen puhuttiin, että tieto on valtaa – mitä nyt sanotaan?

Tietokoneen äärellä toimiessa vaikuttaa siltä, että suuren maailman kaikki asiat on jokaisella kuluttajalla omaa arkeaan nykyään. Tietokoneen äärellä toimiessaan – tietoa etsiessä tai tuottaessa – alkaa olla toisinaan hieman vaikeata muistaa, minkälaista vain muutama vuosikymmen sitten oli tietämisen maailma. Se on vielä nykyään tuttua suurelle osalle kansalaisia – aamulla kolahtaa päivälehti postiluukusta eteisen lattialle tai lehti pitää hakea kadun varrelta postilaatikosta, jonne postinkantaja on sen tuonut.

Tiedon äärellä kuluttajan valinta käsittää koko sen kirjon, jossa tietoa voi hamuta ja haluta tai alkaa itsensä vuoksi jo rajata.

1.9.2024 Tarja Kaltiomaa

Työ on yhtä kuin rakkaus

Selittääkseni tätä, julkaisen ennen julkaisemattoman tämänaamuisen katkelman käsikirjoituksista ”Hölmöläistarinaa pukkaa”. Muutamia sarjan tarinoita on jo e-kirjoina. Tässä siis ihan uutta:

Yleisesti ei ole tiedossa, että kaikkia hölmöläistarinoita ei tunneta. Hölmöläisten seikkailut ulottunevat suunnilleen kaikkiin maailman aikoihin ja siten kerrottavaa riittää kautta rantain. Joskus hölmöläiset asuivat pienissä tuvissa, joskus suuren suurissa linnoissa ja kaikkea siltä väliltä, mitä maailma vain sisällään pitää. Olipa tapana muinoin, että hölmöläisukko ja hölmöläisakka perustivat perheen ja lasten luku täyttyi vasta, kun tupa täyttyi. Erään kerran oli ukolle ja akalle syntynyt kymmenen lasta. Tämä on siis täyttä rakkautta. Hölmöläisukko saattoi saada tehtäväkseen jotakin ihmistä suurempaa ja silloin olikin mahdollista löytää tuvan perukoilta taitoja ja lahjakkuutta, jota tarvittiin. Lapset kasvoivat tuvan hämärissä ja alkoivat ennen näkemättömästi olla melkein taitavampia asioissa kuin asioissa kuin vanhempansakaan. Mitä tekemistä tällä asialla on nykyajan ja avaruuden kanssa? Nykyään on ihmeitten ihme, jos kerrostalohuoneistoonsa saadaan syntymään yksikään lapsukainen. Tuolloin hölmöläislapsi on prinssien prinssi tai prinsessojen prinsessa. Ihmeitten ihme. Mutta ei kai tästä ole isäpapalleen juurikaan hyötyä? On vain yksi taito lapsella, joita on lukumäärältään vain yksi. Eräänä päivänä firman johto sai päähänsä, että hölmöläisukon pitää tehdä yritykselle uusi ilme ja uusi verkkosivusto. Enhän minä osaa, sanoi hölmöläisukko. En tiedä edes mistä aloittaa. Kotiin mentyään hölmöläisukko oli niin huolten painaman näköinen, että hölmöläisakka äityi kysymään, että mikä sitä ukkoa nyt niin vaivaa, että onko hällä ongelmia. Siihen hölmöläisukko sanomaan, että ei minua mikään vaivaa, se on yksi pikku juttu työstä vaan. Asia sai jäädä sille puheelle. Aloittipa ukko työn tekemisen purkamalla sen osiin, koska se on miehekäs tapa toimia ja ajatella. Miettipä, että mitä tarvitaan. Ja mitä on jo valmiina. Ottipa piirongin laatikosta kynän ja vihon ja alkoi suunnitella. Luonnostelipa kaikki yrityksen tiedot jäsenneltynä paperille ja teki lopulta aluksi lähes mahdottomalta tuntuvan tehtävän valmiiksi. Ja niin yhä tänäkin päivänä loimottaa huoneessa internet ja firman verkkosivujen logolla varustettu teemaperäinen runsaasti valokuvia sisältävä sivusto. Tämä säästää paljon yrityksen toimintarahaa, kun paljon aiemmin tarpeellisia töitä jää pois. Samalla yrityksen työntekijöitä voitiin sijoittaa tuottavampaan työhön. Verkkosivuihin totuttiin, koska jokaisella yrityksellä sellainen jo on. Uutta on verkkokaupat, joissa käy sen sellainen töhinä, että yrityksen johdolla on suuri vaiva keksiä sellaisia työnimikkeitä, joita ennen oli varastomies ja varaston esimies. Nämä ei enää kelpaa, vaan vähintään logistiikkapäällikkö, logistiikkasuunnittelija, logistiikan materiaosasto (pahvilaatikot ja sen sellainen) nimikkeessä pitää olla. Onko tiedossa, että miten kaikkea tätä voitiin aiemmin toimittaa, siis ennen internetiä? Juuri kukaan ei muista, mutta hölmöläisarkea on toisinaan sitten vanhemmalla iällä muistella, miten ennen tehtiin.

Tässä tarinassa – kuten lukija huomaa – hölmöläisukko jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin suhtautumistaan työhön. On suuri tai pieni työ, tärkeintä on, että työ tulee tehdyksi. Näin tätä globaalimaailmaa on rakennettu ja rakennetaan.

Työ on rakkaus ja intohimo!

Työ kannattaa ja vedättää elämässä, pitää motivaation yllä.

Hölmöläistarinat jatkuvat omalla painollaan, maailma omallaan – ja maailma kullakin tahollaan. Ihmiset näkevät maailman, joka jo suuren suuri saattaa olla, omasta näkövinkkelistään ja siten tarinoitten mielenkiinto ei koskaan päättyne. Pienet unelmat, pienet sanat – suuret unelmat suuret sanat.

1.9.2024 Tarja Kaltiomaa