Ihmiskunta planeettatyypin Maa asukkaana ei ole vielä näinä Millennium-aikoina ehtinyt tottua vanhuuteen, ihmisen vanhaan ikään. Monia normaaleja vanhuuden vaivoja sekä vanhuuden mukanaan tuomia kehon tuntemuksia ja ilmiöitä pidetään lähes sairauksina. Vanhuus-ilmiössä ”kukkii” nykyään medikalisaatio runsaudessaan.

Kun perheeseen on syntynyt vauva, vauvallakin on ikänsä mukaisia vaivoja. Vauvaa hoitavat vanhempansa ja oppivat melko pian tietämään, mistä milloinkin vauvan itkussa tai valituksessa on kyse. Tietämiseen auttaa terveyskeskus ja neuvolat sekä vauvan hoitamista koskeva kirjallisuus, johon hyvin ehtii tutustumaan raskauden aikana. Näin vauvan hoitamisen käsitteet ja menetelmät tulevat teoreettisesti tutuksi. Myös sukulaiset ja ystäväpiiri voivat olla avuksi nuorelle perheelle, ennen kuin asiat tulevat omakohtaisemmin tutuksi.

Maan päällä ihmiselle on suotu niin sanottu elämänkaari.

Elämänkaareen kuuluu kaikki iät vauvasta vaariin ja mummoikään, eli syntymästä kuolemaan. Ihmisen elämänkaari kokonaisuudessaan kattaa ihmisen kaikki iät, koko elämän. Elämän alussa ihminen on pitkään saamapuolella. Hän oppii ja kehittyy, oppii ja kehittää taitojaan koko elämäänsä varten. Elämänloppupuolella elämänkaaren hiipuminen loppua kohti alkaa usein viimeistään myöhemmän keski-iän jälkeen. Elämän loppupuolta on vanhuus, voimien ja kaiken opitun hiipuminen, luovuttaminen, väheneminen. Ihminen, joka ei tunnista itsessään voimien hiipumista, voi jatkaa lukemista kuitenkin voidakseen ymmärtää tavallista ihmistä.

Kirjoittaessani tätä olen inspiroitunut muutaman tunnetun ihmisen kirjoituksesta, jossa he kertovat vanhuudesta. Näitä kirjoittajia ovat viimeksi lukemani kirjan kirjoittaja näyttelijä Kati Outinen, joka kirjoittaa erittäin ansioituneesti vanhuuden mukanaan tuomasta muistin heikkenemisestä. Muita kirjoittajia, joiden vanhuutta koskeviin tutkielmiin olen tutustunut ovat Simone de Beauvoirin kirja Vanhuus (Arthouse 1992) ja näyttelijä Tiina Rinteen kirja Tanssivan tähden alla (Otava 2003).

Olen itsekin kirjoittanut muistista pari kirjoitusta tätä aiemminkin, mm. Filosofia: Kokemus ja muisti -kirjoitus, joka on julkaistu Uusi Suomi -lehdessä.

Filosofia: Kokemus ja muisti

Tarja Kaltiomaa 11.3.2019

Ihmiset ovat erilaisia. Syntyperä, suku, geenit, ympäristö, koulutus, opiskelu, lukeminen – kaikki tämä vaihtelee yksilöittäin. Tämän lisäksi ihmisen taustalla vaikuttaa heimo ja henkinen perimä siitä, mihin ihmisryhmään ihminen kuuluu. Nykyajassa olemme jonkinlaisella kohtaamispaikalla, Kohtaamispaikka planeetta Maa. Ihmisiä on tullut planeetalle eri suunnista aika-avaruudesta ja jokainen ihminen puhuu omasta puolestaan ja oman henkisen kokemusperänsä mukaisesti. Joku sanoo tieteilijöiden todistaneen, että ihminen on noussut merestä; joku sanoo, että ihminen on kehittynyt viiruksista; evoluutioteoria on monen mielestä parhain teoria, monen mielestä ihminen polveutuu apinansukuihin ja hyvin moni uskoo myös avaruusteoriaan, jonka perusteella ihminen polveutuisi avaruusolentoihin. Oma teoriani on, että näissä kaikissa väittämissä on totuuden siemen. Uskon biologisen ihmisen olevan maanpäällistä luontia ihmisolennon hyväksi, jotta me kaikki voisimme kohdata maan päällä toisemme ihmisinä – nimenomaan – olkoon henkinen menneisyytemme mikä tahansa mainituista tai jokin muu menneisyys. Katsoin televisiosta juuri elokuvan Batmanista ja Teräsmiehestä. Siinäkin elokuvassa on aika-avaruudellinen asetelma, jossa on kysymys kehittyneestä kulttuurista, kansasta, ja supersankareista. Tuo menneisyys hyvinkin voi olla osana maapallon (maapallojen) elämää nykyään, kyseisen planeetan mahdollisen tuhonkin jälkeen.

Maailmojen etiikkaan kuuluu, että opetellaan sen maailman säännöt, johon on tultu. Maapallolla elämisen kokemusperäistä tietoa on paljon kirjallisuudessa, sekä vanhassa että uudessa kirjallisuudessa. On tietokirjoja, on historiallisia kuvauksia, tietosanakirjoja, eläinkuntaa kuvaavia hakuteoksia, luontokirjoja, elämänkertoja. Me kaikki ihmiset emme nykyään millään hyvällä tahdollakaan voisi sitä kaikkea lukea ja omaksua, mutta moni sivistynyt ihminen kuitenkin omaa tuota tietoa kuin jonkinlaisen muistisiirtymän avulla. Uskon siis ihmisen henkiseen menneisyyteen, ihmisen henkiseen jatkumoon. Nykytiede tiedetiedotuksen mukaan kuitenkin pyrkii yhä muodostamaan yhtenäisen käsityksen ihmisen aivoista, muistista, mielestä ja olemuksesta. Tätä en tuon mainitsemani kirjavan menneisyyden vuoksi suosittele. Meidän sen sijaan ihmisinä kannattaisi kuulla ihmistä yksilöinä ja hyväksyä ihmisen menneisyyden kirjo – tosin vaatimuksena edelleen on, että maapallon asukkaana pitää ymmärtää tämän maailman lainalaisuuksia.

Meillä 2000-tuhatluvulla on jo melkoisen laaja arkistotieto, kirjallisuus ja tietokoneilla oleva tieto ihmisen menneisyydestä. Tätä väittäisin meidän yhteiseksi muistiksemme. Hyvin suurella osalla maapallon ihmisistä on oman mielenkiintonsa mukaan pääsyä näihin yhteisiin arkistoihin ja kirjallisuuden äärelle.

Epävakautta tuo mukanaan tietenkin ihmisten hyvinkin erilaiset käsitykset jopa perusasioista. Tämän saatoin jälleen tänään todeta ihan vain päivälehteäni lukiessani (Helsingin Sanomat 11.3.2019). Lähetin pari kirjelmää jälleen kerran lehden toimitukselle. Toinen sähköpostiviesteistäni koski suomalaisten tapaa herjata toisiaan ikävillä herjasanoilla ja toinen viestini koski lapsille ja nuorille koulussa suunnattua sukupuoliopetusta. Suomalainen kulttuuriperusta on sidoksissa eurooppalaiseen perintöön, mutta on kehittynyt pitkään siitä irrallaan. Meillä on erittäin hyvin toteutuneesta ja onnistuneesta kouluopetuksesta huolimatta ja edelleen sen hyväksi tehtävänä kulttuuri- ja sivistystyötä, jossa voimme ehkä hitaasti mutta varmasti syventää oman kulttuurimme sivistystä. Suomeen on niin sanotulla taiteen kultakaudella ja jo sitä ennen 1800-luvulla alettu muodostaa omaperäistä, suomalaista kulttuuria ja sivistystä. Minna Canth aikansa ajattelijana kirjasi omana aikanaan ylös kirjoihinsa ja kirjeisiinsä aikansa sivistystason piirteitä. Kehitys on sen jälkeen kiirinyt hyvästi eteenpäin kehityksen kuitenkin katketen 1900-luvun sotien vuoksi. Sen jälkeen Suomi lähti jälleen nousuun ja sivistys toivottavasti ottaa alleen jalansijoja kaikesta menneisyyksien kirjosta huolimatta. Sivistyksen perusta on toinen toisensa hyväksyminen ja huomioiminen. Vaikka hyväksymme toisemme ihmisinä, meillä pitää olla sivistyksellinen ja kasvatuksellinen päämäärä opissamme ja kehityksessämme. Tällaiseksi Suomen kansalle tarjoan kirjasarjaani Kristillinen filosofia, josta on lyhennetty omakustannuspainos e-kirjoina Elisa Kirjassa julkaistuna (vuonna 2013). Kirjasarjassa kerron mitä mielestäni ihmisen henkinen jatkuvuus tarkoittaa ja mitä sen puolesta sivistyksessä ja kehityksessä tulee huomioida. Olen kirjoittanut kirjani lähinnä suomalaisille ihmisille, vaikka mielestäni sillä voi olla myös laajempaakin merkitystä – koskeehan henkinen jatkuminen muitakin kansoja ja ihmisiä kuin vain suomalaisia. Toivoisin ajatuksilleni lukijoita – filosofia vain kun tuntuu olevan melko harvojen herrojen herkkua.

11.3.2019 Tarja Kaltiomaa

Muistaminen on kiinnostanut minua jo lapsena. Muistikirjaani keräsin muistikuvia eli kiiltokuvia ja värssyjä, joita pyysin kirjaan kavereilta ja tutuilta vanhemmilta. Muistivärssyt ovat tallessa sekä muistikirjoissa että verkkosivulla Verkkosivusto Tyhjä paperi Nostalgiaa.

Väitteeni ihmislajin osalta on, että on normaalia muistin heikkeneminen vanhemmiten. Muistin heikkeneminen on myös yksilöllistä. Ihminen, joka on ollut vireä ja aktiivinen toimissaan elämässä, muistaa paremmin kuin vähemmän aktiivinen ihminen. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että aktiivisella ihmisellä on enemmän muistettavaa kuin vähemmän osallistuvalla tai vähemmän tekevällä ihmisellä. On silkkaa medikalisaatiota huolestua muistin heikkenemisestä kenenkään kohdalla, vanhuuden vaivat ja muistin heikkeneminen eivät ole sairauksia vaan ihmisen ominaisuus vanhuuden aikana. Muisti on kaiken kaikkiaan ominaisuus, johon toisilla ihmisillä on lahjakkuutta enemmän kuin muilla ihmisillä, joten nuoremmankaan ihmisen kohdalla muistamattomuus ei ole sairaus.

Lahjakkuudet tai niiden puuttuminen on osa ihmisen elämää, elämän leikkiä.

Moni ihminen, joka vertaa omaa muistiaan muiden ihmisten älyyn ja muistamiseen, oppii kuitenkin elämään vähemmän muistinsa kanssa ja siitä saattaa tulla oma lahjakkuutensa: nimittäin muistiin merkitsemisestä. Kun pitää itseään ihmisenä arvossa, kehittää itselleen ulkoisia muistamisen keinoja ja siten saattaa olla ihmisenä jopa elämän päättymisen jälkeen helpommin muistettava ja tunnettava ihminen, joka oli elämässään niin erinomainen muistaja, että ei ole kirjannut mitään muistiin. Filosofiassa saattaa olla tyypillistä tehdä vaivasta ansio, kuten tässä kirjoituskappaleessa on tapahtunut.

Nykyään on alettu kiinnittää huomiota muistamattomuuteen, mutta arvelen huomion syyn olevan siinä, että ihmisen elinikä on pidentynyt, jolloin kaikkiin vanhuuden ilmiöihin kiinnitetään huomiota enemmän kuin aiemmin. Miten paljon ihmiset, kiireiset työssä käyvät aikuiset, edes tuntevat muita perheen tai suvun jäseniä ennen vanhuuden ikääkään? Lääketieteessä ei kannattaisi alkaa kalliisiin tutkimuksiin jonkun vanhuksen vuoksi, koska muistamattomuudesta valittaminen alkaa silloin, kun huomaa, että omaisesta ei ehkä ole niin paljon hyötyä itselle kuin olisi arvellut – toisin sanoen ei ole tuntenut läheistä ihmistä ihmisenä, mutta pitää ehkä vertailukohtana itseään tai muuta ihmiskäsitystä, jossa jokainen osaa ja muistaa totuttuun tai kuviteltuun tapaan. Muistamisesta saatetaan pitää yllä sellaista käsitystä, johon tottuu elämän mittaan; halutaan luottaa toisiin ihmisiin mahdollisimman paljon. Todellisuus tulee esille, kun aikuisena tarvitsee suvun vanhusta esimerkiksi lasten tai lemmikkien hoitamiseen tai muiden asioiden toimittamiseen. Toisen ihmisen henkiset ominaisuudet tai lahjakkuus ei siihen ylläkään ja helppoa on syyttää vanhuusikää, vaikka siitä ei olisi edes kysymys.

Ihminen ei välttämättä kuole, vaikka menettää henkeään.

Fyysisenä biologisena ihmisenä elävä ihminen pärjää vähemmälläkin hengellä kuin sillä, mikä on täysi setti muistia ja henkeä ehkä jossakin korkeassa luomisvireessä. Tällainen korkea luomisvire on yleensä taiteilijoilla, kirjailijoilla ja runoilijoilla, kuvataiteilijoilla, elokuvan tekijöillä, näyttelijöillä ja muilla taiteelliseen toimintaan tai työhön osallistuvilla ihmisillä. Nämä ihmiset ovat usein esillä mallina muilla tavallisemmille ihmisille, jolloin käsitys hengenlahjoista on peräisin heillä. Jos näihin ihmisiin verrataan tavallisia ihmisiä, kaikista tavallisista ihmisistä voidaan saada diagnoosisairaita ja muistisairaita. Jos ihmiset pitävät tällaista toimintaa elvyttävänä ja parannuksena, vaikutukset saattavat olla ihan hyviä. Ihmiset ovat tyytyväisiä, kun saavat myönteistä ja huolehtivaa huomiota.

Muistista ja erilaisista henkisistä ihmisen ominaisuuksista olen kirjoittanut kirjan Antropologia psykologian taustalla, jota suosittelen muistista ja ihmisen henkisistä ominaisuuksista kiinnostuneille ja alan opiskelijoille. Uutta tietoa kirjassani saattaa olla myös hoiva-alan ammatteihin opettaville, jolloin voi monipuolisesta lukeneisuudesta hyötyä opetustoimessaan.

10.9.2025 Tarja Kaltiomaa